Ajankohtaista

Työ yhteisötaiteilijana Mänttä-Vilppulassa alkanut

Työni Mänttä-Vilppulan kaupungin yhteisötaiteilijana alkoi lokakuussa 2025. Kaupunki palkkasi kaksi yhteisötaiteilijaa kahden vuoden työsuhteeseen osana Art Town Growth Lab -hanketta, jossa pyritään rakentamaan kaupunkiin uudenlaista taiteellista ekosysteemiä ja pilotoimaan yhteisöllisen taiteen menetelmiä, joita voidaan vakiinnuttaa käyttöön myös hankkeen päätyttyä. Työparini on tanssitaiteilija Hanne Kauppinen.

Kuva: Pauliina Jeger

Tilausteos Helsingin yliopistolle vireillä

Minulta on tilattu yhteisöllinen, paikkasidonnainen taideteos, joka pohjautuu Helsingin yliopistolla vuonna 2025 järjestettyjen “Kanslerin arvokahvien” keskusteluihin. Kaikilla yliopiston neljällä kampuksella pidettiin vuoden 2025 aikana yksi keskustelutilaisuus, jonka aiheena oli yksi yliopiston neljästä uudistuneesta arvosta. Olin paikalla kaikissa näissä tilaisuuksissa keräämässä materiaalia teokseeni sekä äänittämällä keskustelun virallisen osuuden että pyytämällä yleisöltä kirjallisesti anonyymejä ajatuksia kuhunkin arvoon liittyen. Teoksen on määrä valmistua vappuun 2026 mennessä, ja sen muoto ja toteutustapa on vielä avoin.

Ääniteos Mainiemen sahalla 23.9.2023

Ääniteos “Mainiemen henki” oli kuultavissa Padasjoella Mainiemen sahan verstastilassa 23.9.2023 klo 12–16. Teos oli osa Koneen säätiön tukeman Piippumuistoja-hankkeen taideohjelmaa. Hankkeen tutkijoiden tekemistä haastatteluista poimitut katkelmat muovautuivat runolliseksi monologiksi, joka kuultiin teoksessa ääninäyttelijä Sandra Lampun lausumana. Tekstiä täydensi sahan menneisyyttä elävöittävä äänimaisema. Teos oli kuunneltavissa sahan yläparven verstastilassa, joka ei ole yleensä avoinna yleisölle. Ainutlaatuinen tila tuoksuineen ja esineineen antoi teoksen kokemiselle erityisen lisän.

Paikkasidonnainen esitystaideteos Kuopiossa 8. ja 9.9.2023

Kuva: Akseli Muraja

Ääntä ja liikettä yhdistävä paikkasidonnainen esitystaideteos “Yks kaks kerrostalojen keskellä piippu” oli mukana ANTI-festivaalin etkoviikonlopun ohjelmassa Kuopiossa 8. ja 9.9.2023. Teos syntyi yhteistyössä tanssitaiteilija Lotta Halisen kanssa ja oli osa Piippumuistoja-hankkeen taideohjelmaa. Haapaniemen vanhan rullatehtaan piipun juurelle rakentunut teos antoi äänen piipun ympärille rakennettujen kerrostalojen asukkaille. Asukkaiden haastatteluista oli koostettu uusi, kuvitteellinen keskustelu, joka äänitettiin paikallisten ääninäyttelijöiden avustuksella. Lotta Halinen loi teokseen toisen tason tekstiin pohjautuvalla liikkeellä, jossa piipun juuren moninaiset muodot pääsivät oikeuksiinsa.